... ja se onkin. Ne unelmat vaan vähän... muuttui.

 

Jan Lohjelm ja Maja Sarri-Lohjelm allekirjoittivat Dun Sionnachin (tutummin vain Dunin) perinteikkään, skotlantilaisesta kalkkikivestä rakennetun tilan ostopaperit neljä kuukautta häidensä jälkeen. Pari kävi katsomassa tilaa vain kerran. Maja oli juuri aloittanut väitöskirjansa kelttien historiasta ja lähes itki (huom., vain lähes) onnesta nähdessään tilukset, joita skotlantilaisempia ja kauniimpia ei löytynyt luultavasti edes maalauksista. Jan kai arvosti tilan sijainnissa lähinnä miinusmerkkistä todennäköisyyttä törmätä muihin ihmisiin. Viikon kuluttua ostopäätöksestä molempien hevoset, yhteiset huonekalut ja irtaimisto kirjoja ja sähkövatkaimia myöten oli jo muutettu Ruotsista Pohjanmeren yli uuteen kotiin. 

​

Sellainen pari oli. Kun jotain haluttiin, sen hankkimispäätös tehtiin, ja päätös pistettiin toteutukseen. 

​

Elämä vaan olisi mennyt niin paljon mukavammin, jos ne eivät olisi päättäneet hankkia toisiaan. 

​

Kukaan ei tänä päivänäkään ymmärrä, miksi Maja ja Jan päättivät mennä naimisiin. He eivät olleet hyvä pari, eivät sopineet toisilleen, eivätkä kummankaan läheiset hyväksyneet liittoa missään vaiheessa. Näennäisesti ainoa yhdistävä tekijä kahden välillä oli molempien tiukat ammattilaisratsastajavanhemmat: Majan kuuluisa esteratsastajaäiti ja Janin vähemmän kuuluisa (mutta sitäkin totisempi) kouluratsastajaisä olivat ohjailleet pariskunnan osapuolten elämää koko heidän nuoren elämänsä ajan. Kai siinä oli jotain rakkauden kanssa sekaisin mennyttä lohdullisuuden tunnetta, kun vihdoin kohtasi jonkun, joka ymmärsi. 

​

Ensimmäisen kerran avioeroa haettiin vuonna 2019, vain kaksi vuotta naimisiinmenon jälkeen. Toisen kerran erojuristi istui Dunin keittiönpöydän ääreen vuonna 2022. Molemmilla kerroilla prosessi kaatui siihen, ettei kumpikaan suostunut luopumaan osuudestaan yhdessä hankitusta Dun Sionnachin tilasta.

​

Niin, pari jakaa yhä tilan, ja Maja jakaa yhä sukunimensä hääpäivänä siihen liitetyllä, katkeranmakuisella yhdysviivalla. Dun Sionnach on yhä, kaikesta huolimatta, kaikkea sitä mitä pariskunta toivoi – se on koti, mutta myös kisa- ja valmennustalli, joka samaan aikaan huokuu vanhan Skotlannin henkeä ja toisaalta potentiaalia laajentaa vaikka viiden tähden moderniksi hevoskeskukseksi (kun vaan historianipo Maja antaisi luvan). Se, että tilan pitäminen tarkoittaa Ylämaiden riipivän viiman kestämistä ja pihan jakamista käytännössä sietämättömältä tuntuvan ex-puolison kanssa, ei ole näin upeasta paikasta liian kova hinta. 

​

Eihän?