Dotormenta

"Ottaen huomioon et se on Windin varsa, se vois olla pahempikin", Cella tuumasi Aleksanterille, kun Dotormenta alkoi osoittaa vilauksia piilevästä persoonastaan jo ensimmäisten lässytyksentäyteisten maitovarsaviikkojen jälkeen.

​

"No, vois olla myös parempi", Aleksanteri irvisti.

​

Dotormentasta ei taatusti kukaan odottanut kauhean lempeää ja salonkikelpoista tammaa: sen purevan huumorintajuista emää ja lievästi mielipuolista omistajaa ei olisi monen mielestä pitänyt päästää edes ulos yhteiskuntaan, saati kasvattamaan yhdessä kokonaista hevosta. Matalat odotukset kuitenkin ylittyvät, ainakin tiettyyn pisteeseen asti. Vaikka elämä Dotormentan kanssa on noin 80 prosenttisesti hampaiden kalistelua ja kärsimättömiä tiuskaisuja, sillä on hyvätkin hetkensä, eikä siitä ole kuoriutunut mitään seinille kiipeilevää, hallitsematonta ihmissyöjää. Ennemminkin Metta on nuoren tamman ruumiiseen uudelleensyntynyt ynseän sotaveteraanin sielu, joka ärsyyntyy ja muuttuu arvaamattomaksi helposti, jos sen päiväohjelma ei ole täynnä mielekkäitä aktiviteetteja – kaikkein mieluiten sellaisia, joihin liittyy ihmisten hävittäminen sen välittömästä läheisyydestä.

​

Jos Metan... hmm... särmän voi jättää huomiotta, voi nähdä, että se on kaiken luimukorvaisuuden alla peloton, oppivainen ja äärettömän älykäs hevonen. Nämä piirteet tekevät siitä jonain päivänä palkitsevan ja tasokkaan ratsun käytännössä lajiin kuin lajiin, mutta toistaiseksi ne ovat vain muovanneet huipputason taskuvarkaan.

​